torstai 2. lokakuuta 2014

Pyöräilyreitti.

Heti toisena päivänä hawain kuumuus tuli meille selväksi. Tiuku on näyttänyt 31-34 astetta päivittäin ja varsinkin silloin kun aurinko paistaa niin tulee tuskaisen kuuma. Toki tämän lämmön tiesimme jo ennen tänne tuloa, mutta laavakenttien kuumuus lämpimimpään aikaan päivästä on jotain mitä emme ole ennen kokeneet.

Kävimme ajamassa vähän päälle 100km lenkin tiistaina. Ajoimme auton waikoloaan ja lähdimme siitä kiertämään kisareittiä kohti hawin kääntöpaikkaa. Pyöräreitin profiili on helpompi kuin odotimme, mutta tuuli ja lämpö tekevät siitä mielenkiintoisen. Lähdimme aamulla 10 aikaan ajamaan ja klo12 jälkeen alkoi mielenkiintoinen osuus kun laskimme kääntöpaikalta hawista alas. Vastatuuleen täydessä auringonpaahteessa täysin pilvettömältä taivaalta tunne oli kuin joku olisi puhaltanut hiustenkuivaajalla suoraan naamaan. Juomaa meni mielettömästi ja oli pakko tehdä muutama vedenhaku stoppi. Juoksimme pyöräilyn päälle 20 minuuttia ja positiivista oli ettei lämpökuorma pyöräilystä enää kasvanut ja juoksu tuntui todella helpolle.



Kisasuoritukseen tulee huomattavasti vaikuttamaan osuuko kisapäivälle pilvinen vai pilvetön päivä. Pilvettömänä päivänä kroppa kiehuu jo pyöräosuudella kun pilvisenä päivänä kiehuminen tapahtuu vasta juoksussa. Viimeiset kaksi vuotta ovat kuulemma olleet pilvisiä, joten toivotaan, että sama trendi jatkuu.

Onneksi olemme molemmat aika nopeasti sopeutunut kovaan lämpöön ja sykkeiden/kropan fiiliksen puolesta homma on kunnossa.

//Tatu

1 kommentti: